|
appaloosa-ori rautias blanket, 160 cm 01.04.2011, 21 vuotta (12/2025) Om.Faye VRL-11299, MCR Kasv. Hop Appaloosas, USA |
|
VH12-037-0039 westernpainotus aikaratsastusluokat & karjalajit jalostuskäytössä |
|
VIR MVA myönnetty 05.06.2026 |
Champion myönnetty 20.01.2026 |
KTK-II (20.10.2014) 20 + 17 + 19 + 17 = 73 p. |
Crazy Country Hop päätyi minulle jo Malibun aikoihin kun haeskelin silloin Kaliforniaan westernhevosia. Hop oli tuolloin vasta kaksivuotias, honkkeli olio, jonka jokainen kehon osa tuntui olevan eri paria. Orilla oli jo muhkea takamus, mutta jalat olivat lihaksettomat, samoin kaula - ja pääkin tuntui olevan kuin aivan eri numeroa. Hieman arkajalkainen ja epäluuloinen ori mulkoili yleisöä huutokaupassa eikä oikein suostunut liikkumaankaan, ja kuulin viereisiltä penkeiltä tyytymättömiä tuhahduksia. Suvun puolesta ori oli maineikas ja lupaava, mutta ilmeisesti orin luonne ei hurmannut potentiaalisia ostajaehdokkaita. Minut se kyllä hurmasi tuolloin, ja päädyin taistelemaan orin omistajuudesta toisen ostajan kanssa, voittaen sen kuitenkin viimein. Ehkä orille tuli lopulta hieman liikaa hintaa, mutta kerrankos sitä…
Nykyään ori on päässyt lauhkeampiin ilmastoihin ja kuusimetsien syleilyyn, Moss Creek Ranchille. Malibun aikana se kerkesi kilpailla jonkin verran, mutta kokemuksen karttuessa orista tuli yksi suosikkiratsujani, ja kilpailin sillä paljon itse. Nyt ori viettää jo ansaittuja eläkepäiviään ranchilla, ja on kerännyt kaapin oveen melkoisen määrän ruusukkeita. Satunnaisesti astutuskyselyitä tipahtelee, mutta ei niin usein kuin sietäisi toivoa.
Nuoruusvuosinaan Hop oli varsin epäluuloinen ja hieman luotaantyöntävä kaveri. Se ei oikein luottanut kehenkään ja tuntui aina olevan epämukavuusalueella tilanteessa kuin tilanteessa. Ori ei myöskään tuntunut viihtyvän muiden hevosten seurassa vaan suorastaan karttoi muita mikäli mahdollista. Pitkän selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että ori oli ollut varsalaumassa melko alisteisessa asemassa eikä meno aina ollut kauneimmasta päästä. Kun saatiin ymmärrys, miksi ori käyttäytyy kuin käyttäytyy, pystyttiin alkaa vahvistamaan orin käyttäytymistä positiivisesti ja pikkuhiljaa Hopista kuoriutui varsin mukava hevonen. Se edelleenkin vieroksuu vieraita ihmisiä eikä tykkää muista hevosista, mutta kykenee toimimaan myös näissä tilanteissa. Tuttujen ihmisten kanssa se on suorastaan herttainen; tarhan portilla höristen vastassa jos se huomaa tutun työntekijän sitä hakevan sisälle.
Hoitotilanteissa Hop viihtyy parhaiten kun se saa olla omassa karsinassaan. Kisapaikoilla se on helpoin varustaa rekassa, jos siellä vaan suinkin on tilaa, näin se saa hetken rauhan kisapaikan hälinältä. Tuttujen työntekijöiden kanssa ori osaa olla hoitotilanteissa rennosti, heinää mutustaen, mutta jos paikalla on joku vieraampi henkilö - se saattaa jännittyä ja pälyillä ympärilleen eikä pysty keskittymään syömiseen. Orista tulee enemmänkin suolapatsas kuin härdelli-hartsa jos se hermostuu, joten siinä mielessä sitä ei tarvitse sitoa kiinni karsinaan. Varustamisessa se on kärsivällinen, ja antaa laittaa kaikki nippelit ja nappelit kiinni. Kengityksestä tai eläinlääkärivisiiteistä se ei liiemmin nauti, mutta tässäkin auttaa tutut kengittäjät ja eläinlääkärit, jotka ymmärtävän orin sielunmaailmaa.
Sekä vauhtilajeihin että karjalajeihin suunnattu ori on ehkä hieman poikkeuksellinen painotuksensa suhteen. Ori on varsin karjalajipainotteisesta suvusta, joten oli luonnollista, että ori koulutettiin niihin lajeihin - sillä oli riittävästi karjaviettiä jo nuorena, ja ihan näppärä cutting-hevonen siitä saatiinkin. Se kaipaa erottelussa ratsastajalta kuitenkin tukea ja ohjausta, vaikka tietää toki, mitä tuleman pitää. Mikäli vastassa on tavallista innokkaampi tai uteliaampi nauta, se saattaa toisinaan mennä hämilleen ja keskittyminen herpaantuu - etenkin tällöin ratsastajan on oltava hereillä ja kannustettava oria runsaasti. Jos taas eroteltavat naudat ovat perinteisiä, nurkassa pälyileviä pikkuotuksia - ori on täysillä menossa mukana. Lassoamisessa vastaavia ongelmia ei ole. Reined cow horse on ehdottomasti orin “huonoin” laji, sillä on ihan syy, ettei siitä tullut reining-hevosta. Liukustopit vielä sujuvat, mutta spinning onkin sitten haastavampi kuvio orille hallita.
Vauhtilajit tulivat mukaan kuvioon vasta kisauran aloituksen jälkeen kun ori osoitti valtavaa potentiaalia lajeja kohtaan. Erityisen haka Hop on tynnyrinkierrossa, mutta myös keppien pujottelu sujuu. Toki se näissäkin tarvitsee paljon kannustusta ja ohjausta ratsastajaltaan, mutta kykenee myös itsenäiseen ajatteluun ja on äärimmäisen nopeajalkainen.
Blue Leo Bar
rn white blanket app-o, 161 cm (EVM) |
King Bar Blue Jones
trn blanket app-o, 159 cm (EVM) |
King Midas |
| Apparently In Love | ||
|
Disco Texas
rtpäist app-t, 156 cm (EVM) |
Texas Disco Dancer | |
| Carolina Yes | ||
Mista Tiger Janice
rn blanket app-t, 155 cm (EVM) |
Blue Yahoo
rn spotted blanket app-o, 157 cm (EVM) |
Mississippi |
| Blue Americana | ||
|
Peppy Bronze Star
rn blanket app-t, 150 cm (EVM) |
Chrome Soldier | |
| Umbrella |
Isä Blue Leo Bar oli komea, ruunikko ori melko laajalla, valkoisella blanket-kuvioinnilla. Isokokoinen ori - huimat 161 cm - oli myös melko massiivinen rakenteeltaan, ja toki treenattu myös äärimmäisen lihaksikkaaseen kuntoon. Ori kilpaili aktiivisesti karjalajeissa, ja oli erityisen onnistunut cuttingissa, mutta pärjäsi mainiosti myös muissa lajeissa. Vanhoilla päivillään sillä osallistuttiin muutamiin halter-luokkiin, mutta halter-appaloosat veivät yleensä niissä voiton. Kantakirjaan ori kuitenkin pääsi, kiitettävästi II-palkinnolle, ja tämä entuudestaan lisäsi suosiota jalostuskäyttöön. Ori oli lisäksi hyväkäytöksinen, ja sen tiedettiin periyttävän hyvää luonnettaan, joten sillä olikin tasaisesti tammoja vierailulla.
Isänisä King Bar Blue Jones, hieman poikaansa tummempi ruunikko, hieman pienemmällä kuvioinnilla oli myös näyttävä ori. Orilla oli erityisen kaunis pää isoine valkosine läseineen, ja se pääsikin usean hevoslehden kanteen tämän vuoksi. Se kilpaili ympäri Yhdysvaltoja kotitallinsa King Barin listoilla, useimmiten aina saman ratsastajan kanssa, mikä ehkä oli syy hyvään menestykseen. Ori tuntui olevan yhden ihmisen hevonen, ja pärjääminen loppui usein siinä kohtaa kun ratsastaja vaihtui. Menestys kuitenkin riitti takaamaan kiireisen jalostusorin uran vielä kilpailujen jälkeenkin, ja ori onkin yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista appaloosa-oreista!
Isänemä Disco Texas oli hieman pienempi, pohjaväriltään rautias tamma. Melko siroluinen tamma kilpaili pääosin halterissa siinä varsin hyvin pärjäten. Järin hyvä ratsu se ei nimittäin ollut, ja karjaviettiä siltä sai hakemalla hakea. Kyllä tammaa kilpailutettiin ratsain vähän lajista toiseen, mutta oikein mikään ei tuntunut omalta, ja tamma oli suorastaan tympääntynyt ratsastaja selässään. Jossain kohtaa omistaja ilmeisesti luovutti, ja siirsi tamman maasta käsittelyyn ja laidunpolleksi. Lopulta trail-in-hand tuntui olevan sen juttu, sillä siinä kukaan ei pomppinut selässä. Melko nopeasti tamma kuitenkin päätyi siitokseen, ja onneksi oli hyvä emä ja myös tiinehtyi nopeasti. Emänsä oikkuilusta huolimatta, tamman varsoista on tullut varsin menestyksekkäitä westernratsuja.
Emä Mista Tiger Janice oli nätti, sopusuhtainen tamma. Ruunikko pohjaväri oli hieman valosta riippuen lähes mahonkinen, ja kaikinpuolin näyttävä. Harmittavan vähän se kuitenkin periytti väriään jälkikasvulleen, ja lähes 80% sen varsoista on rautiaita pohjaväriltään. Tamma kilpaili aktiivisesti karjalajeissa ja oli todella taitava reined cow horse-lajissa. Sillä kisattiin myös satunnaisesti reiningiä, jossa se luonnollisesti pärjäsi hienosti. Pitkä kilpaura kuitenkin päättyi traagisesti hankosidevammaan, joka pisti lopullisesti stopin tamman kisauralle. Se siirrettiin siitokseen, ja saikin lopulta kuusi varsaa. Tamma menehtyi lopulta seitsemännen varsomisen komplikaatioihin, ja valitettavasti samassa hötäkässä myös varsa menehtyi.
Emänisä Blue Yahoo oli hauska näky kisakentillä. Ori oli ulkonäöllisesti melkoinen turrikka - hyvin epäsopusuhtainen rungoltaan, olematon harja ja häntäkin vähän niin ja näin, ja orin värityskin vaikutti lähinnä maalipensselin räiskäisyltä selkäpuolelle. Lisäksi orin aktiivisena ratsastajana toimi omistajan 15-vuotias teinityttö, jonka lempiväri oli pinkki, joten aivan kaikki varusteet, mitä ori päällään saattoi kantaa, mukailivat värimaailmaa. Myös satula. Tästä hassunkurisuudesta huolimatta ori menestyi mainiosti. Se kilpaili vähän joka lajia, ratsastajansa mieltymyksen mukaan, ja tuntui pärjäävän kaikessa. Liekö ori opettanut enemmän ratsastajaa vai toistepäin, mutta se ei ilmeisesti haitannut kumpaakaan osapuolta. Hyväkäytöksinen ja varsin kuuliainen ori olikin oiva kilpakumppani nuorelle ratsastajalle. Kisauransa päätteeksi, oria tarjottiin muutama vuosi jalostukseen, mutta sen ulkonäkö luultavasti karkotti ehdokkaat, minkä vuoksi ori lopulta ruunattiin ja se sai viettää elämänsä loppuhetket isossa hevoslaumassa, varsin tyytyväisenä.
Emänemä Peppy Bronze Star ehkä kompensoi Blue Yahoon romuluista ulkonäköä kauneudellaan, sillä ruunikkopohjainen tamma oli oikea ilmestys! Pitkä, ryntäisiin asti ulottuva, silkkinen harja ja tuuhea häntä sekä upea, kuparinhohtoinen väri tekivät siitä todella näyttävän. Ei liene epäselvää, miksi tamma pärjäsi erinomaisesti näyttelyissä! Rakenne tammalla oli myös kiitettävä, se oli hyvin sopusuhtainen ja tyypillinen appaloosa - sporttinen ja lihaksikas, mutta kuitenkin tammamainen. Luonteeltaan se oli toisinaan hieman tuittupää, eikä aina sen puolesta ansainnut kiitosta. Tammaa kilpailutettiin lähinnä etelä-valtioiden rodeoissa, joissa se pärjäsi karjalajeissa mainiosti. Satunnaisesti tamma käväisi myös muissa luokissa, ja osoittautui vallan mainioksi aikalajien ratsuksikin. Omistajan kiinnostus kisaamista kohtaan loppui kuitenkin siinä kohtaa kun firma meni konkurssiin, ja tamma lähti myyntiin. Hyvän summan omistaja siitä saikin, mutta tämän jälkeen tamma toimitti lähinnä oloneuvoksen ja siitostamman virkaa uudella tallillaan Louisianassa.
| s. 01.11.2011 | o. Malibu Caribbean Martini | emä Calypso Breakdown | |
| s. 29.09.2014 | o. Crimm Crazy Breakdown | emä Calypso Breakdown | |
| s. 05.06.2025 | t. Crazy Diamond MCR | emä Waltz Silver Sun | Ch, KTK-II |
| s. 06.08.2026 | o. Manic Notion MCR | emä Tiptoe Rock'n'Roll |
WRJ-sijoituksia yhteensä 46 kpl, joista cup-sijoituksia 6 kpl
|
23.12.2011 - Arcadia Morgans - WRJ - cutting - 03/10 19.01.2012 -Arcadia Morgans - WRJ - halter horsemanship - 01/25 19.01.2012 -Arcadia Morgans - WRJ - keyhole race - 02/29 05.02.2012 -Arcadia Morgans - WRJ - keyhole race - 05/28 09.02.2012 -Arcadia Morgans - WRJ - barrel racing - 02/38 26.03.2012 -Bremen Park - WRJ - halter - 03/24 29.03.2012 -Bremen Park - WRJ - barrel racing - 02/31 12.05.2012 -al Najya - WRJ - halter - 02/21 31.05.2012 -Malibu - WRJ-cup - keyhole race - 01/40 11.02.2013 - KK Bailador - WRJ - pole bending - 03/30 11.02.2013 - KK Bailador - WRJ - keyhole race - 04/30 12.02.2013 - KK Bailador - WRJ - keyhole race - 05/30 13.02.2013 - KK Bailador - WRJ - pole bending - 02/30 13.02.2013 - KK Bailador - WRJ - barrel racing - 01/29 12.06.2026 WRJ - pole bending - 03/13 12.06.2026 WRJ - cutting - 02/07 11.06.2026 WRJ - reined cow horse - 02/07 11.06.2026 WRJ - pole bending - 03/13 11.06.2026 WRJ - cutting - 02/07 31.05.2026 WRJ-cup - reined cow horse - 03/19 15.05.2026 WRJ - barrel racing - 02/08 13.05.2026 WRJ - breakaway roping - 01/08 13.05.2026 WRJ - pole bending - 02/08 |
13.05.2026 WRJ - keyhole race - 02/08 15.06.2026 WRJ - reined cow horse - 02/15 13.06.2026 WRJ - reined cow horse - 03/15 31.04.2026 WRJ-cup - breakaway roping - 03/13 31.03.2026 WRJ-cup - cutting - 01/40 31.03.2026 WRJ-cup - barrel racing - 01/37 28.02.2026 WRJ-cup - keyhole race - 03/27 10.02.2026 WRJ - barrel racing - 03/16 10.02.2026 WRJ - pole bending - 03/15 10.02.2026 WRJ - keyhole race - 03/14 09.02.2026 WRJ - pole bending - 01/15 07.02.2026 WRJ - barrel racing - 03/16 04.02.2026 WRJ - pole bending - 01/15 01.12.2025 WRJ - reined cow horse - 03/13 02.12.2025 WRJ - cutting - 01/14 03.12.2025 WRJ - reined cow horse - 01/13 01.02.2026 WRJ - barrel racing - 01/16 01.02.2026 WRJ - cutting - 02/21 01.02.2026 WRJ - breakaway roping - 02/21 02.02.2026 WRJ - halter showmanship - 03/15 02.02.2026 WRJ - breakaway roping - 01/21 03.02.2026 WRJ - reined cow horse - 03/18 05.02.2026 WRJ - breakaway roping - 03/21 |
|
ASSHA (72 pts) ASSHA 2012 Gordyville 11-15yo Performance Stallions Top Ten, 2pts Senior Barrel Racing Top Ten, 2pts Senior Pole Bending Champion, 10pts ASSHA 2012 Region III Experience 11-15yo Performance Stallions Reserve Champion, 5pts Senior Barrel Racing Champion, 10pts Senior Pole Bending Champion, 10pts |
ASSHA 2012 Brandenburg Spring Show 11-15yo Performance Stallions Top Ten, 2pts Senior Barrel Racing Champion, 10pts Senior Pole Bending Reserve Champion, 5pts ASSHA 2012 Super Eight Show 11-15yo Performance Stallions Top Ten, 2pts Senior Barrel Racing Top Ten, 2pts Senior Pole Bending Top Ten, 2pts |
| NJ Näyttelyt | VSN Näyttelyt |
|
12.12.2012 NJ - irtoSERT (tuom. Henna L.) 17.05.2013 NJ - irtoSERT (tuom. Peppi S.) 30.12.2025 NJ - irtoSERT (tuom. indy) 16.04.2026 NJ - MVA-SERT (tuom. Dimma) 30.11.2025 NJ - BIS4, MVA-SERT (tuom. Gabi) |
kuvat © Char-O-Lot Ranch