Adriana B.

"Adriana saapui elämääni sattumalta. En ikinä oikein ollut innostunut friisiläisistä niiden haastavan ratsastettavuuden myötä, mutta sitten mieleni muuttui ollessani lomalla Hollannissa. Lomani yhteydessä teimme vierailun valtavaan friisiläissiittolaan, jossa tutustuin tammaan. Adriana ei varsinaisesti ollut myynnissä, mutta kaikkihan tietävät, että kaikki hevoset ovat myynnissä kun oikea ihminen ja sopiva summa rahaa löytyy. Voin muuten vakuuttaa, että tamma ei ollut mikään halpa yksilö! Hollannin lomastani tuli huomattavasti kalliimpi kun rakastuin silminnähden tamman ratsastettavuuteen. Tamma on huippusukuinen ja uskomattoman miellyttävä ratsastaa. Muusta käsittelystä voidaankin sitten keskustella myöhemmin lisää... Adriana kuitenkin saapui Irlantiin muutama viikko matkani jälkeen ja täydentää laumaani diivamaisella olemuksellaan."

Perusluonteeltaan Adriana on melko tympeä. Se on hyvin perinteinen tamma, jos näin voidaan sanoa. Se ei ole mikään järkyttävän ihmisläheinen tai ihmisrakas, mutta ei pane pahakseen pientä hemmottelua silloin tällöin. Se viihtyy enimmäkseen omissa oloissaan ja näyttää hapanta naamaa ohikulkijoille. Mitenkään ilkeä tamma ei ole, sillä ei oikeastaan ole mitään pahoja tapoja muuta kuin sen masentava perusolemus.

Hoitotoimenpiteitä suorittaessa Adriana saattaa hieman uhkailla ja esittää kovista, mutta ei oikeasti tee mitään hoitajalleen. Kuten jo aiemmin mainittiin, tamma ei ole mikään erityisen ihmisläheinen eikä yleensä nauti yltiömäisestä huomiosta. Toisinaan tamma kuitenkin selkeästi rakastaa käsittelyä, erityisesti huolellista harjaamista. Vesipesua se inhoaa yli kaiken (loistava idea tuoda tamma Irlantiin!) ja saattaa tuolloin nostella jalkojaan, muka potkien. Kärsivällisenä (ja kärsivänä) se kuitenkin seisoo kaikkien toimenpiteiden aikana paikallaan. Tamman pystyy hyvin hoitamaan myös karsinassa, kunhan vaan on välittämättä sen hapannaamasta ja jalkojen nostelusta. Aika hyvin se kyllä myös tottelee äänenkorotusta eli jos nyrpistely alkaa käymään ärsyttäväksi, pelkkä napakka nimen sanominen yleensä auttaa ja tamma muistaa jälleen unohtamansa käytöstavat.

Ratsastaessa Adriana onkin sitten ihan eri maata. Tamma nauttii työskentelystä ja tuntuu kaipaavan paljon aktiviteettia elämäänsä. Treenien suhteen on tärkeää pitää liikutus tarpeeksi vaihtelevana ja mielenkiintoisena, ettei tamma tympäänny. On turha haaveilla ratsastavansa samaa maastolenkkiä joka viikko, tamma kyllä nopeasti ilmaisee mielipiteensa tällaisesta.

Adriana on jo suvultaan hyvin koulupainotteinen, mutta myös askeliltaan se soveltuu parhaiten kouluratsastukseen. Tammalla on näyttävä, lennokas ravi sekä pyöreä ja matkaavoittava laukka, joissa molemmissa on oikein miellyttävä istua. Tamma hakeutuu yleensä automaattisesti peräänantoon eikä oikeastaan tykkää edes liikkua eteenpäin muussa kuin peräänannossa (sen lihakset jumiutuvat helposti väärässä muodossa liikkumisesta). Adriana on siis ratsastajalleen suhteellisen helppo, sillä sen kanssa ei tarvitse taistella saadakseen oikeaa muotoa tai puhtaita askellajeja vaan se tarjoaa niitä automaattisesti. Toki sen kanssa joutuu töitäkin tekemään. Tamma on koulutettu vaativan, jopa vaikean kouluratsastuksen liikkeisiin, mutta ei anna niitä ilmaiseksi. Perusasiat se suorittaa vaikka vasta-alkaja selässään, mutta turha kuvitella, että piaffet ja passaget saisi samalla tavalla. Adrianan peruskoulutustaso vastaa lähinnä vaativaa B:tä, mutta tavoitteena on saada tammalta puhtaita suorituksia myös vaativan A:n radoilta.

Adriana osaa toki myös hypätä, mutta se ei selkeästikään ole sen mielipuuhaa. Tamma työskentelee mielummin sileällä kuin esteillä, mutta kaipaa vaihtelua treeneihinsä ja siksi satunnainen esteiden hyppely on hauskaa ajanvietettä. Mikään esteratsu se ei ole, joten esteiden korkeus on syytä pitää matalana. Hieman tammalla on tekniikassa hakemista, etenkin vähän kokemattoman ratsastajan kanssa. Esteillä se kuuntelee huomattavasti enemmän ratsastajaansa ja kaipaa jatkuvaa ohjeistusta esimerkiksi ponnistuspaikasta. Esteradalla Adrianan kanssa ei siis voi vaan 'matkustaa', vaan myös siellä joutuu tekemään töitä jos haluaa sen suorittavan radan puhtaasti. Se ei varsinaisesti kieltele, mutta saattaa joskus testata ratsastajaansa muka ihmettelemällä täysin tuttuja esteitä. Onpa sen selästä joskus kokeneempikin lentänyt kun Adriana on tehnyt äkkipysähdyksen esteelle, joka on saatettu saman harjoituksen aikana ylittää jo monta kertaa.

Maastoillessa Adriana ei yleensä halua mennä ensimmäisenä vaan se kulkee mieluiten letkan perässä, kuitenkin pitäen turvallisen etäisyyden edellämenijään. Vauhtia siltä kyllä löytyy jos niin halutaan, ja esimerkiksi rantavedessä laukkailusta se selkeästi nauttii. Mitä vaihtelevampia maastoreittejä tamman kanssa tekee, sen tyytyväisempi se on. Saman reitin ratsastaminen viikosta toiseen alkaa käydä tylsäksi, minkä huomaa tamman askelluksen muuttumisesta ripeästä löntystelemiseksi.

Isä Hades van Klojkholm oli koko 166cm säkäkorkeutensa mitalla showmies pilke silmäkulmassa ja isänsä jalostusoripojista se oli selkeästi näyttävimmästä päästä mitä tuli ulkonäköön ja liikkeisiin. Energinen ja innostuvainen ori oli kuitenkin herrasmiesmäinen käsitellä. Kotikentällä Hades tavaili vaativampia asioita, mutta kilparadoilla parhaat tulokset olivat helpon A:n ja vaativan B:n tasolta, sillä ori saattoi kuumua liikaa suorituksen aikana. Omille jälkeläisilleen Hades jätti usein tietynlaista reaktiivisuutta, mutta myös miellyttämisenhalua ja herkkää ratsastettavuutta, joidenka ansiosta monet jälkeläiset menestyivät hyvin kouluratsastuskilpailuissa. Hades menehtyi 17 vuoden iässä ähkyyn.

Isänisä Abe L. oli nuorena orina melko kuuma esiintyessään näyttelyissä, mutta vuosien myötä pahimmat kulmikkuudet hioutuivat tasaisemmiksi. Urheilullisen oloinen 165cm korkea Abe kilpaili parhaimmillaan vaativaa kansallisella tasolla kouluratsastuksessa hyvällä menestyksellä, mikä teki siitä myöhemmin suositun jalostusorin. Abe jätti näyttävyyttä, lennokasta liikettä, mutta myös tietynlaista temperamenttia, joka näkyi hyvin pojassaan Hadeksessa. Teräsori menehtyi 30 vuoden iässä vanhuuden vaivoihin.

Isänemä Feline van de Gaartrud oli rakenteeltaan ennemmin hieman jykevämpi ja vahvaluisempi, mutta kuitenkin sopusuhtainen ja ylämäkeen rakentunut. Kun 161cm korkea tamma pääsi liikkeelle, se oli elementissään. Feline liikkui ulkonäköönsä nähden yllättävän kevyesti ja oli erittäin miellyttävä ratsastaa. Tamma menestyi Helpon A:n tasolla kouluratsastuksella ja kilpauransa jälkeen se myytiin tunnettuun Stoeterij Klojkholmiin siitostammaksi. Felinelle käytettiin itseään kevyempiä oreja ja tamman jälkeläiset olivatkin usein sitä itseään sporttisemman oloisia. Feline lopetettiin iän tuomiin jalkavaivoihin 21-vuotiaana.

Emä Stella B. oli Heike Bauerin kasvatteja jo useammassa polvessa ja se sai jäädä synnyintilalleen jatkamaan linjoja. 165cm korkea musta tamma oli kaunis ja ilmeikäs, sekä rakenteeltaan korrekti, barokkimainen. Kiltti ja sympaattinen Stella kävi muutamissa näyttelyissä kohtuullisen hyvällä menestyksellä ja se sisäänratsastettiin nelivuotiaana, mutta tamma ei ole koskaan kilpaillut tai toiminut sen kummemmin ratsuna. Stella jätti elastisesti liikkuvia, reippaita varsoja, jotka menestyivät Adrianan tapaan kouluradoilla. Valitettavasti Stella menehtyi varsomiskomplikaatioihin 15 vuoden iässä.

Emänisä Pauwel B. syntyi Heikelle tilausvarsana näyttelyissä menestyneestä Brechtje-tammasta. Pauwelista kasvoi rohkea, itsevarma ja älykäs nuori ori, joka ehti ihastuttaa kuuliaisuudellaan ja tarkkuudellaan muutamissa helpoissa kouluratsastuskilpailuissa. Valitettavasti Pauwel loukkasi jalkansa tapaturmaisesti lastauksen yhteydessä 8-vuotiaana ja kilpaura oli sen myötä ohi. Hyvän luonteen ja ratsastettavuuden, sekä aiempien edesottamuksiensa ansiosta ori oli kuitenkin kohtuullisen pidetty jalostusori. Pauwel lopetettiin 19-vuotiaana vanhan vamman alkaessa vaivaamaan sitä pahemmin.

Emänemä Nicoline B. oli lupaavan oloinen kouluhevonen, joka päätyi ammattilaistallille koulutukseen. 164cm korkea Nicoline oli lempeä ja aina parhaansa yrittävä, mutta se oli selkeästi enemmän yhden ihmisen hevonen, joka ei viihtynyt isoilla talleilla. Kasvattaja osti tamman takaisin ja löysi sille pieteetillä hevosesta huolehtineen ylläpitokodin, josta käsin se kilpaili Helpon A:n tasolla. Kilpauran jälkeen Nicoline palasi Heike Bauerille siitostammaksi. Nicoline ei ehtinyt jättää kuin kaksi varsaa ennen menehtymistään ähkyyn, mutta Stellasta tuli erinomainen emätamma ja siskonsa Liefje B. ihastutti monipuolisena koulu- ja valjakkohevosena.

kirjoittaja VRL-033335

Adriana on jalostuskäytössä. Tamma ottaa vastaan sekä friisiläis- että myös muun rotuisia oreja.

tamma    s. 20.08.2018    Gabriëlle D.    (i. Thomasje)    om. Stall Fernweh    - Quality

ori    s. 30.01.2019†    Jasper D.    (i. Zeker Herkansing)    om. Venla & Mikael Ahdesmäki (VRL-14657)

Kouluvalmennus - 02.04.2025 (valmentajana Elisa VRL-06066)
Tänään pidin kouluratsastusvalmennuksen upealle friisiläistammalle, Adrianalle, ja hänen omistajalleen Fayelle Dóchas Acresin vehreissä maisemissa. Kentällä kävelevä tamma oli vaikuttava näky, kuten friisiläiset yleensä ovat – ryhdikäs, hyvässä lihaskunnossa ja huoliteltu. Faye kertoi ratsastaneensa Adrianaa tavoitteellisesti jo useamman vuoden ajan, ja kaksikon yhteistyö näkyi heti alkuverryttelyssä. Kaksikon kommunikointi oli hienovaraista, ja tamma vastasi Fayen apuihin kuuliaisesti. Tämänpäiväisen valmennuksen painopiste tulisi olemaan siirtymisissä, taivutuksissa ja suoristuksissa. Tamman taso on tällä hetkellä ihan kehityskelpoisesti Helppo A:ssa, ja tavoitteena on saada liikkeisiin lisää kantokykyä, erityisesti takaosalle.

Aloitimme reippaalla käynnillä pitkin ohjin, jonka aikana tarkkailin tamman rentoutta ja liikkuvuutta. Kun ohjat otettiin tuntumalle, pyysin Fayea siirtymään keskiympyrälle kevyeen raviin, jonka jälkeen aloitimme taivutusharjoitukset. Adriana alkoi hakeutumaan oitis nätille tuntumalle, mutta alkuun asetus jäi hieman sisäohjan varaan. Kun Faye keskittyi pitämään ulko-ohjan vakaana ja ajamaan tamman sisätakajalkaa aktiivisemmaksi, syntyi kauniita ja tasapainoisia ympyröitä.

Työstimme myös siirtymisiä etenkin ravi–käynti–ravi-vaihdoksilla niin suoralla kuin kaarevallakin uralla. Adriana kuunteli hyvin, mutta ajoittain käyntiin siirtyessä tamma jäi hieman etupainoiseksi. Ohjeistin Fayea valmistelemaan siirtymät paremmin, erityisesti istuntaa saisi käyttää paljon tehokkaammin ennen ohjasapua. Lopulta muutamat siirtymät sujuivat todella tasapainoisesti ja täsmällisesti.

Kaksikon siirtyessä laukkatyöskentelyyn, keskityimme pyöreyteen ja siihen, että Adriana ei lähtisi valumaan askleessa ulos päin. Faye saikin kehua tammaansa valtavasti, kun se malttoi lyhentää ja pidentää askellusta ilman, että rytmi ja linja kärsi. Laukka oli selkeästi tamman vahvuuksia tänään! Valmennuksen lopussa pyysin kaksikkoa tekemään muutaman lävistäjän ravissa, pyrkien samalla keskiraviin. Tamman keskiravi osoittautui rodunomaisesti hyvin näyttäväksi, mutta se tarvitsee silti vielä lisää voimaa taakse. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Loppuverryttelyn aikana mietimme tulevia harjoitteita, joilla saadaan kerrytettyä Adrianalle voimaa ja tasapainoa. Tamma on selvästi lahjakas, ja sillä on potentiaalia kehittyä vielä paljonkin.

Myrskyn silmässä - epäonninen maastoreissu
Se kuulosti hyvältä idealta vielä aamupalapöydässä: maastoreissu illalla rannalle ja ehkä vähän uimista, joko hevosten kanssa tai ilman. Max oli heti mukana, ja ilmoitti ottavansa Ludmillan - tammasta kun oli tullut hänen suosikkinsa. Minä puolestani valikoin Adrianan, sillä tamma ei ollut päässyt kunnolla maastoilemaan ja revittelemään aikoihin. Siispä, suunnitelma oli valmis.

Iltaa kohti kuitenkin tuuli yltyi, tummat pilvet reunustivat taivaanrantaa ja ilma viileni nopeasti. Max vilkuili hieman epäilevän oloisena taivaalle - irlantilainen kyllä tietää, milloin keli muuttuu nopeasti ja milloin pitää olla varuillaan. Itse kuitenkaan en viis veisannut miehen varoitteluista vaan kuittasin naureskellen asian villaisella (ja taisin haukkua Maxin muunmuassa vellihousuksi...!). Ilmoitin toki myös dramaattisesti, että menen sitten Adrianan kanssa kaksin, jos herra säätä pelkäävä ei halua lähteä matkaan. Pitkin kynsin ja hampain Max heitti suitset Ludmillalle ja ponkaisi selkään jakkaran päältä - myrskyä uhmaten lähdimme vielä ilman satuloita, koska ajatuksena oli uittaa hevoset meressä.

Pääsimme hyvällä tahdilla ja hyvässä fiiliksessä merenrantaan, jossa Atlantti antoi parastaan ja aallot vyöryivät vaahtopäinä rantaan. Max ilmoitti jo siinä kohtaa, ettei aio ohjata Ludmillaa veteen, mutta Adriana suorastaan innostui veden nähdessään. Tamma kuopi etukavioilla vettä, kahlasi syvemmälle niin että omatkin jalkani olivat märät. Kertaalleen se "pulahti" ja kiljaisin kylmän veden noustessa kaulaani asti. Max nauroi työhevostamman selässä rannalla. En voinut kuin itsekin purskahtaa nauruun - niin iloiselta pieni friisitammani vaikutti päästessään sen asian äärelle, mistä se todella nautti!

Kun ensimmäiset sadepisarat ropsahtivat, päätimme lähteä kotia kohti. Kuin salama kirkkaalta taivaalta (no, liki kirkkaalta jos pilviä ei lasketa), ensin jyrähti ja liki välittömästi salama iski johonkin lähelle, aiheuttaen kovaäänisen räsähdyksen. Ensin tätä pelästyi Adriana, joka oli vielä osittain vedessä ja singahti eteenpäin niin, että minä putosin välittömästi veteen. Seuraavaksi säikähtäneen kaverinsa perään sinkosi Ludmilla. Max onnistui roikkua hetken aikaa kaulassa, mutta tamman liike oli niin poukkoilevaa, että pian hänkin muksahti maahan. Tammat onneksi lähtivät ohjat tuulessa hulmuten oikeaan suuntaan eli kohti kotia. Huono puoli oli vaan se, että meillä oli kävelymatkaa liki viisi kilometriä ja myrsky tuntui olevan pään päällä.

Rantakallioiden lomasta löysimme Maxin kanssa pienen luolan tapaisen, jossa pidimme suojaa enimmältä sateelta. Hytisimme kylmästä, minä etenkin läpimärkänä. Onneksi ukkosmyrsky oli jo kaukana - täällä Irlannissa myrskyt tuntuvat pysyvän päällä vain hetken. Kun enin sade oli laantunut, kävelimme lannistuneina, märkinä kotiin, jossa tallin ovella meitä vastassa oli kaksi kuraista ja puuskuttavaa tammaa. Adrianan ohjat olivat säpäleinä - tamma oli varmaan astunut niiden päälle jossain kohtaa. Ludmillalla sen sijaan ei ollut enää minkäänlaisia suitsia päässä. Hymähdin näylle ja lähdin kuivaamaan tammoja talliin. Ehkä ensi kerran uskon irkkua, että myrskyn yllättäessä pysytään visusti sisällä!